web space | website hosting | Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
maria

synnyin 23.10.1985 eli olen 19 vuotta.
asun turussa kotona vanhempien kanssa.
käyn kuvataidepainotuksen takia kastun lukiota jossa nyt menossa (jo) neljäs vuosi laiskuuden ja saamattomuuden tuloksena.
tulevaisuudessa haluaisin suuntautua kuvataidehommiin.. esimerkiksi animaatioiden tekeminen kiinnostaisi tällä hetkellä. myös kirjojen kuvittaminen voisi olla mielenkiintoista.
olen aika äijämäinen ja suora suustani. joskus jopa turhan roisi ja röyhkeäkin. saatan helposti loukata tahtomattani, suorasukaisuuden takia.
olen hyvin kaksimielinen ja ehkä hieman kieroutunut. olen myös ujo ja tietyllä tavalla herkkä.

kronikkateksti:
maria on todellinen kuriositeetti. insinöörin ja matematiikanopettajan liitosta ei voi syntyä mitään kovin tavanomaista. maria onkin ristiriidan ruumiillistuma. marian hiukset, tavarat ja elämä ovat aina sekaisin, mutta hygienia ja sivistyssanasto ovat aina paikallaan.
maria on hankala. se elää oman päänsä sisällä eikä juuri välitä mitä sen ulkopuolella tapahtuu. maria on poropeukalo ihmisten kanssa ja useimmat pitävät kylmänä ja itsekeskeisenä. mutta ei pidä ottaa itseensä sen sanomisista. ei se ilkeyttään totea lempiohjelmaasi eritteeksi.
maria on mies vaikkei siltä näytäkään (tai näyttäähän se, ilman meikkiä ainakin). se on saanut kohdussa ylimääräisen annostuksen testosteronia. maria nauttiikin kalastuksesta, on haka ratissa ja laskee päässä kuin kone. kuntokin sillä on ihmeen kova vaikkei liiku se kuin pakon edessä.
luovuus on marialla poikkeuksellisen vahva. marian työt eivät ole kauniita, ne ovat voimakkaita ja vangitsevia, provosoivia. maria on visionääri, joka kykenee muuttamaan (näennäisen) rumuuden kauneudeksi, ja päinvastoin.
ominaisuuksien coctailista seuraa se että mariasta ei kovin usein käytetä ilmaisua: "ihan kiva." mariaa joko inhoaa tai jumaloi, välimuotoja ei juuri löydy. niin, ja maria ei muuten ole hippi. ei ainakaan omasta mielestään.

pidän:

ihmiset:
salvador dali
elina merenmies
gustav klimt
kirsi kunnas
conan o'brien
stanley kubrick
quentin tarantino
guy ritchie
egon schiele

muut:
monty python
jasso(sarjakuva)
simpsonit
WHISKY BAR
tank girl(sarjakuva)
tomaatit
maito
kahvi
olut
Blurin good song nimisen kappaleen musiikkivideo (ihan huippu)
kirjostosta löytyvät kummalliset sarjakuvat
syksy
ikonit
vanhat tavarat(huonekalut, esineet, vaatteet, valokuvat jne.)
hylätyt talot ja paikat
pulttibois
toini ja heikki haaman -show
ren&stimpy
spongebob squarepants

elokuvia:
a clockwork orange
full metal jacket
fist full of flies
snatch
lock stock and two smoking barrels
spirited away
y tu mama tambien
lolita
pulp fiction
kill bill vol.1&vol2
hero

musiikkia:
mew
placebo
koop
nofx
sigur ros
kuolleet intiaanit
the hives
MKKK
beastie boys
metallica
tool
the doors
cmx
the white stripes
radiohead
ultra bra
deftones
system of a down
air
mr bungle
the strokes
ismo alanko
him
led zeppelin

erykah badu-on and on
kevin shields-ikebana
black sabbath-planet caravan
the cure-lullaby
nine inch nails-march of the pigs and closer
camille saint saens-le carnival des animaux
misfits-last caress
yann tiersen-comptine d'un autre été
whale-four big speakers
björk-human behaviour
at the drive in-one armed scissors
don johnson big band-penguin
opeth-the drapery falls
promoe-these walls don't lie